Partioviikko

Viime viikolla vietettiin partioviikkoja, mikä näkyi lukuisina partiopukuun pukeutuneina oppilaina koulussa, Kampin edessä aamukahvia jakavina aktiivisina Pop up –kolon partiolaisina sekä lukuisina tapahtumina pitkin viikkoa.

Lippukunnassamme partioviikko lähti kunnolla käyntiin perinteisissä Yrjönpäivän juhlissa eli Yrjänöissä. Siellä meitä viihdytti vartio Pallokalat järjestämällään näytöksellä Pyhän Yrjön legendasta. Sen jälkeen oli vuorossa leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujien piti etsiä kadonneita trangian osia ja laittaa ne kokoon. Tunnelmaa rauhoitti lippukunnanjohtajan Henry Konnoksen pitämä puhe, jossa kerrottiin muun muassa retkien merkityksestä partiossa. Vielä ennen tapahtuman päättäviä yrjömuffinsseja ja –boolia julkaistiin lippukuntamme vuoden Yrjö ja Prinsessa. Vuoden Yrjöksi valittiin Nipa ja Prinsessaksi Timo, melko miesvaltainen pariskunta.

Pyhä Yrjö lyö julman lohikäärmeen.

Trangian kasausta hurjalla vauhdilla.

Perinteinen lippukunnanjohtajan puhe.

Seuraava tapahtuma johon lippukuntamme osallistui oli partiotaitokilpailu Törmä lauantaina. Kilpailuun osallistui lippukunnastamme kaksi vartiota: tarpojavartio Pallokalat sekä seikkailijavartio KilPa. Kilpailussa päästiin soveltamaan opittuja taitoja ja oppimaan myös uutta. Seikkailijoiden keskuudessa uusia kokemuksia oli ainakin sprayaaminen sekä paloauton sisältöön tutustuminen. Tarpojille taas mieleen painui istutuskaukalon väkertäminen ja kokkailu raekuurossa. Ajoittaisista vesi-, rae- ja räntäsateista huolimatta maaliin selvittiin kunnialla.

Paloautoon tutustumassa.

Spraymaalia!

Oikeaoppinen ilmoittautuminen rastille.

Partioviikko huipentui kun Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan piirien partiolaiset kokoontuivat Kohtaamisessa. Meidän lippukunnastamme osallistujia oli lähes 30 ja Helsinkiin lähdettiin aamulla Niipperin koululta. Aamupäivä vietettiin Kansalaistorilla, jossa päästiin kokeilemaan esimerkiksi sumoa, jalkapalloa kupla-asuissa ja ratsastamista rodeohärällä. Lopulta siirryttiin Senaatintorille, jossa oli lavaohjelmaa. Pallokalojen kerrottiin saavuttaneen Törmässä toinen sija ja Timolle myönnettiin ll luokan Mannerheim-solki. Virallisen osuuden jälkeen kuultiin Roihun leiribiisi ja muita kappaleita. Tanssimisen välissä käytiin myös syömässä nakkikeittoa. Päivän päätyttyä palattiin Niipperin koululle ja koteihin.

Kesämuistoja: Jamboree 2015

Lippukunnastamme Japaniin 23. maailmanjamboreelle ja Suomen joukkueen oheismatkalle lähti kaksi ihmistä, minä ja Kerkko. Lähdimme Helsinki-Vantaalta keskiviikkona ja lensimme Munchenin kautta Tokioon, jonne saavuimme torstaina. Tarina kertoo että osa saksalaisista ainakin paluumatkalla lensi Helsingin kautta, kun suomalaiset lensivät Saksan kautta. Tokiossa ensimmäisenä päivänä kiertelimme tilausbussilla temppeleitä ja kävimme Tokion kaupungintalon näköalatasanteella. Toisen päivä Tokiossa vietimme pienemmissä ryhmissä kaupunkia kierrellen. Käytimme muun muassa julkisia ja pääsimme siten tutustumaan paikalliseen metroon. Vierailimme esimerkiksi paikallisissa elektroniikkakaupoissa. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Fuji-vuoren kupeeseen jossa meillä oli kävelyretki näköalatasanteelle (n. 1,5 km suuntaansa +30 celsiusastetta). Täältä menimme perinteiseen majataloon, ryokaniin, jossa meidät majoitettiin tatamipedeille ja annettiin yukata-kaavut. Yövyttyämme lähdimme kohti Kiotoa shinkansenilla, luotijunalla. Kiotossa tutustuimme vanhaan pääkaupunkiin ja kiertelimme nähtävyyksiä, esimerkkinä kultainen temppeli. Kiotosta lähdimme jamboreelle varatulla shinkansenilla kohti Yamaguchia ja leiripaikkaa.

Kun saavuimme leiriin, meidän piti hakea tarvikkeet, pystyttää teltat ja katokset sekä tehdä ruoka.

Vasta seuraavana iltana oli avajaiset, jonne kokoontui kaikki 30 000 partiolaista.

Avajaisia seuranneena päivänä lähdimme klo 5.00 Hiroshimaan. Täällä tutustuimme museo Memorial parkiin ja kuuntelimme pommista selvinneiden tarinoita.

Päivärytmi oli suhteellisen yksinkertainen. Klo 6.00-7.00 herätys, mahdollinen suihku, aamupalan teko ja syöminen, laakso/vapaa-aika, lounas mallia patonki, bagel/pitaleipä, sipsiä, jokin valmis lihan kaltainen, hedelmä, yleensä banaani ja pillimehu. Allekirjoittanut ei ole näistä syönyt tulonsa jälkeen oikeastaan mitään lihaa, mehuja ja appelsiineja lukuunottamatta. Iltäpäivällä oli joko laakso tai vapaa-aikaa, jonka jälkeen piti tehdä päivällinen. Päivällisen jälkeen saattoi olla ilta-ohjelmaa, joihin kuului muun muassa iltanuotio saksalaisten kanssa, alaleiri-ilta, avajaiset, areena show ja päättäjäiset.

Laaksoihin kuului tiede, global developement village, vesi ja kulttuurinvaihto. Tieteessä esiteltiin mm. vetyautoja, radioamatöörien toimintaa (kyseiset partiolaiset ottivat leirin aikana yhteyden ISS:älle) ja elektroniikkaa. GDV:ssä oli mm. luonnon suojelua, erinäköisiä ekokaupunkihankkeita ja veden puhdistamista. Kulttuurinvaihdossa useimmilla mailla oli oma ständinsa, jossa esiteltiin kyseisien maan kulttuuria. Vesilaaksossa pääsi luonnollisesti uimaan ja suomalaiset olivat myös pystyttäneet saunan.

Vapaa-aika päivällä meni savussa istuskellessa, koska vasta auringon laskettua klo 19-20 pystyi leirissä liikkumaan, sillä päivällä oli yli 30 astetta lämmintä, ei tuullut eikä satanut ja ilmankosteuskin oli korkea. Auringon vaikutuksesta kertoo jotain se, että itse poltin selkäni paidan läpi.

Kaiken kaikkiaan jamboree oli hyvä kokemus ja suosittelemme sitä niille, joilla on mahdollisuus lähteä vuonna 2019 leiriläiseksi. Jamboreella pääsee tutustumaan muihin kulttuureihin sekä kokemaan todellisen suurleirin.

Leo Lahti

Matkalla muissa maisemissa

Kun viime kesänä selasin Heppu-lehteä en tiennyt, että olisin jo vuoden päästä ulkomailla unohtumattomalla partiomatkalla. Bongasin Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lehdestä pienen ilmoituksen, jossa oli ainoastaan Vespan kuva ja Italian lippu. Olin tietenkin heti kiinnostunut, kun tajusin, että kyseessä oli jonkinlainen partiotapahtuma ulkomailla. Pidän matkustelemisesta ja kansainvälinen partiotoiminta on aina mielenkiintoista. Aloin suoraan etsiä tietoa tästä mystisestä tapahtumasta. Löydettyäni tapahtuman nettisivut ja luettuani lisää matkasta, minun oli pakko päästä mukaan.

Explorer Belt (EB) on Suomen Partiolaisten järjestämä ulkomaanmatka, joka on suunattu 16-26-vuotiaille partiolaisille. EB on kokonaisuus yhdessä tekemisestä, itsensä likoon laittamisesta, uusien asioiden tekemisestä, uusista ystävistä ja ennen kaikkea itsensä voittamisesta. ”Explorer Belt on suuri seikkailu, kuin ensimmäinen yöretki sudenpennulle.” Matkaan kuuluu kymmenen päivän vaellus pareittain ja sen jälkeen tutustumista kohdemaan ihmisiin ja kulttuuriin.

Ulkomaanmatkalle en kuitenkaan pääsyt pelkästään ilmoittautumalla, vaan tähän kuului hieman omalaatuinen hakuprosessi. Jokaisen matkalle haluavan piti lähettää syyskyyn alkuun mennessä vapaamuotoinen hakemus, jossa piti muun muassa kertoa hauskin partiokommellus ja näyttää valokuva itse tehdystä foccacciasta. Oli siis vaikeaa tietää, mitä kannattaisi kertoa itsestään. Kun olin vienyt hakemukseni pois, seurasi odottelua, odottelua ja odottelua, kunnes omaan postilaatikkoon tipahti kirje, jossa kerrottiin minun päässeen mukaan EB:lle.

Jäätelösyöntiä keskellä roomalaista piazzaa.

Kesäkuun lopussa minä ja vajaa 40 muuta partiolaista ympäri Suomea suuntasimme kohti Italiaa jännittyneinä, mutta ennakkoluulottomina. Matka kesti kauan, mutta oli niin paljon tekemistä ja keskusteltavaa ettei missään vaiheessa ehtinyt tylsistyä. Kun saavuimme Garda järven pohjoispuolelle alkoi valmistautuminen kymmenen päivän vaellukselle. Parini oli Antti, jota en ollut tuntenut ennen koko EB:tä. (Olin kuitenkin tavannut hänet ennen Italiaan lähtöä, joten ei tarvitse huolestua siitä, että lähdin kokonaaan tuntemattoman kanssa reissuun.) Aikomuksenamme oli kävellä yhteensä 200 km, mikä oli aikamoinen haaste, etenkin kun kohdallemme osui helleaalto ja 40 asteen lämpötilat. Lämpöön kuitenkin tottui parin päivän sisällä, vaikeampi osuus oli kävellä noin 20 km päivässä noin 15 kilon rinkka selässä. Mikä teki vaelluksesta vielä haastavamman, oli se, että lähdimme matkaan minimaalisella rahasummalla ja ilman omia puhelimia.

Taustalla vesiputouspuisto.

Matkallamme tapasimme paljon avuliaita ja vieraanvaraisia ihmisiä. Yllätyimme oikein, miten paljon apua saimme. Saimme melkein jokaisena päivänä jotain ilmaiseksi, useimmiten hedelmiä tai kylmää vettä. Tämä oli täydellistä, kun tarvitsi jotain viileää tai raikasta tai muutenkin jotain pientä suupalaa. Antti tai minä emme kumpikaan puhuneet italiaa, mikä teki kommunikoinnin tietenkin paljon haastavammaksi. Osasimme kuitenkin jonkun verran ranskaa ja sitä soveltamalla ja eleillä saimme tärkeät asiat kerrottua. Olimme myös kirjottaneet muistiin tärkeät asiat kuten: ”Voimmeko täyttää vesipullomme? – Possiamo riempire les nostre bottliga d'aqua?” Maisemat olivat hienoja, kävelimme paljon maissipeltojen ja pienten kylien ohi. Nukuimme joka yö erilaisissa ja mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa. Yksi yö erään perheen sohvalla, toinen yö kahvila-baarin takapihalla. Itse aloin arvostamaan paikallisten asennetta ja ystävällisyyttä.

Ensimmäisen vaelluspäivän rusketusrajat!

Kymmenen päivää hurahti hetkessä ohi ja saavuin parini kanssa maaliin, jossa näimme muut. Jokaisella oli kerrottavana hulluimpia tarinoita omaalta vaellukselta. Ruoan tankkauksen ja rakkojen hoidon jälkeen lähdimme Veronaan, josta yhteinen matkan osuus alkoi. Kävimme Veronassa, Venetsiassa, Bolognassa, Firenzessä, Roomassa ja Torinossa. Ohjelmaamme kuului muutakin kuin kaupunkivierailuja, shoppailua ja museokäyntejä. Olimme myös vesipuistossa, viinitilalla, etruskiluolissa, vesiputouspuistoissa rannalla ja muissa kiinnostavissa kohteissa.

Kuukausi oli nopeasti ohi ja olisin toivonut (niin kuin varmaan moni muukin), että matkamme vielä jatkuisi. 40 partiolaista, joita en aiemmin tuntenut, tulivat nopeasti tutuiksi ja läheisiksi. Matka oli itselleni unohtumaton kokemus ja voin sanoa, että EB on parasta, mitä olen koskaan saanut partiolta. Olen oppinut itsestäni niin paljon ja ylittänyt itseni erilaisilla tasoilla. Se mikä EB:ssä on erilaista, on

se, ettei oikeasti tiedä mitä tulee tapahtumaan ennen kuin se tapahtuu, ja on vain pakko odottaa avoimena.

Firenzen karusellissa. Kuva: Teppo Lindberg.

Jos Explorer Belt kiinostaa sinua partioelämyksenä, niin suosittelen lämpimästi hakemaan mukaan. Ehkä sinullekin (melkein) kaikki selviää aikanaan..

Mikaela Kaunisaho, vaeltaja

Helmi 15

Tiistai

Saavuimme tiistaina leiriin Kavalahteen.Ensimmäisenä päivänä rakensimme leiriä. Puolijokkuetelttojen alta piti kaivaa lunta joka oli raskasta hommaa. Tiistai-iltana meillä oli leirikaste. Meidät kuljetettiin sokkoina metsään, jossa meillä oli rastikierto. Rastit määräytyivät nopan heittojen mukaan. Yöllä jokainen meistä sai pitää noin tunnin kipinämikon hommaa eli vahtia vuorollaan kaminaa ja pitää teltta lämpimänä.

Keskiviikko

Keskiviikkoaamuna meillä oli NiiNun perinteiset pekonit aamulla, aamupala ja lipunnosto. Lipunnoston jälkeen pääsimme kokeilemaan ampumahiihtoa laserpyssyillä. Ampuminen oli helppoa ja hiihtoreitti oli tosi lyhyt. Tämä johtui vähäisestä lumen määrästä. Ampumahiihdon jälkeen vuorossa oli suunnistus. Suunnistuksen pisinkin reitti oli mielestämme lyhyt ja helppo, vaikka kaikki lippukunnastamme ottivat sen. Suunnistuksen aikana NiiNun johtajat olivat tehneet iglun ja sudenpennut olivat saapuneet leiriin. Suunnistuksen jälkeen oli lounas ja peseytyminen paikallisella koululla. Illan päätteeksi oli leirin avajaiset. Emme kauheasti pitäneet niistä.

Torstai
Torstaina meillä oli Partiofestarit. Lipunnostosta meidät ohjeistettiin rantafestareille. Kävimme naskaliformuloissa. Ideana oli kuljettaa pelastusahkiota naskaleilla samaan aikaan maatessa. sen päällä. Meidän lippukunnastamme tuli naskaliformuloiden nopein johtaja ja toinen nopeimmistaleiriläisistä. Meille tuotiin sinne pipareita. Yhdellä rastilla meidän piti pukea yksi vartiomme jäsenistä tulevaisuuden partiolaiseksi. Siellä oli myös köysirata. Iltapäivällä oli eräfestarit. Eräfestareilla meillä oli erinäisiä eräilyyn liittyviä rasteja, esimerkiksi tulentekorasti, tulen sammutusrasti, ihmisen jäistä pelastamisrasti ja ilmansuuntaleikkirasti. Illalla oli kyläilta. Se oli kylän yhteinen ilta johon ei osallisunut muita. Täällä lauloimme partiolauluja ja leikimme leikkejä.

Perjantai

Perjantaiaamuna yksi teltta oli osittain palanut. Kyseessä ei ollut meidän telttamme, eikä palossa ollut tullut henkilövahinkoja. Perjantaina lipunnoston jälkeen lähdimme haikille. Haikki oli suhteellisen rento, oli ramborataa, ruokarasti, paarien rakennusrasti ja telinerasti. Haikki ei kestänyt yön yli. Viimeisenä iltana oli päättäjäiset ja disco. Discossa oli hauskaa ja me saimme myös paistaa makkaraa grillillä.

Lauantai
Lauantaina pakkasimme kamamme, purimme leirin ja lähdimme kotiin. Leiri oli meidän mielestämme 6/5.


- Pallokalat

Juonitiivistelmä juhlaillalliselle saapuville

Leirille saavuttuaan leiriläiset tutustuivat pian Rautakanaan ja Nuolihaukkaan. Selvisi, että Nuolihaukka täyttää 25 vuotta ja hän vaikutti olevan hieman allapäin, sillä kukaan ei ole järjestämässä hänelle syntymäpäiväjuhlia ja tuskin edes muistaa koko syntymäpäiviä. Nuolihaukan mentyä pois Rautakana kuitenkin paljastaa leiriläisille, että hän on suunnitellut sunnuntaille yllätysjuhlia Nuolihaukkaa varten ja aikoo antaa tälle lahjaksi maagisen terhon. Lahja kuvaa Nuolihaukkaa hyvin, sillä tämä on suuri Ice Age-elokuvien oravan fani.

                           Myöhemmin samana päivänä leiriläiset törmäsivät uudestaan Rautakanaan, joka oli lähes neuroottinen terhon suojeluun liittyen, sillä hän pelkää niin paljon, että sille käy jotain. Lopulta leiriläiset antoivat Rautakanalle idean piilottaa terho metsään. Rautakana ei kuitenkaan tyydy pelkkään piilottamiseen vaan hän asettaa jopa valvontakameran kuvaamaan sitä jatkuvasti.

                           Illalla Rautakana ja Nuolihaukka vetivät vielä iltanuotion, jossa heräsi paljon selvittämättömiä kysymyksiä. Nuolihaukkaa nimittäin kiinnosti, että mistä Rautakanan nimi tulee. Rautakana esitteli jalassaan olevat hevosenkengät ja kertoi, ettei oikein tiedä, miksi tarvitsee sellaiset, mutta hän sai niiden takia koulussa lisänimen Rautakana, joka jäi elämään. Toinen ihmetystä herättävä käänne oli Rautakanan saama joululahja, joka oli nimetön kultainen lyhty. Vielä hämärämpää lahjasta teki se, että se vaikutti samanlaiselta mitä käytettiin viime vuoden talvileiri Nietoksella.

                           Yöllä jännitys tiivistyi, kun valvontakameran lähettämää kuvaa seurattiin Rautakanan opastuksella. Yht’äkkiä jo viime talvileiriltä tuttu Hevosmies sekä hänen mystinen seuralaisensa (joka muistuttaa vähän pukkia) vievät terhon! Jännitys ei loppunut tähän, sillä jotkut leiriläiset havaitsivat Hevosmiehen hiippailevan ulkona, mutta kiinni häntä ei saatu.

Seuraavana päivänä Rautakana oli käynyt rikospaikalla ja löytänyt sieltä lunnasvaatimuksen sekä tyhjän korin, johon lunnaat tulisi kerätä. Lunnasvaatimuksiin kuului esimerkiksi suuri määrä erilaisia karkkeja ja nötköttiä. Lunnaat tulisi palauttaa seuraavan päivän illalla. Johtuen siitä, että aikataulu oli niin tiukka, täytyi Rautakanan pyytää leiriläisten apua lunnaiden haalimisessa. Lunnaita pystyisi keräämään osallistumalla ohjelmaan parhaansa mukaan. 

Nuolihaukka ja Rautakana iltanuotiolla

Hellurei!

Kuten todettua, hotelliyö Ardrishaigissa teki eetvarttia. Hotellin aamupala oli suorastaan ruhtinaallinen verrattuna edellisiin aamuruokailuihin!

Perjantain aikataulu oli epätavallisen joustava. Matkaa illan määränpäähän oli vain 150 mailia, joten ehdimme jopa vähän pysähdellä reitin varrella. Inverarayssa bongasimme matkamuistomyymälöiden ja turistihoukutuksien seasta reissumme ensimmäisen säkkipillistin (turistihoukutin toki hänkin). Seurueemme puhallinsoitinspesialisti Henna pääsi mukaan kuvaan.

  

Stirlingissä syödyn makoisan ja myöhäisen lounaan jälkeen suuntasimme kohti Falkirkia. Uljaan sotaratsumme GPS tarjosi mielenkiintoisia kiekuroita ympäri kylää, mutta löysimme kuin löysimmekin lopulta kohteellemme Falkirk Wheelille. Kyseinen kaksi kanavaa yhdistävä, pyörivä venehissi on äärimmäisen vaikuttava konetekniikan taidonnäyte. Varsinkin matkaseuruumme teknisemmin suuntautuneet, tupsulakilliset jäsenet olivat melko hämmästyneitä.

Vaikka jotkut muuta väittävätkin, niin perjantaina päämäärä oli kuitenkin matkaakin tärkeämpi.

Saavuimme hyvissä ajoin South Queensferryyn isäntiemme kololle valmistelemaan illan ohjelmaa. Jo kolo itsessään oli melko vaikuttava isoine liikuntasaleineen ja tyylikkäine sisäpihoineen. Sijainti satamassa olisi mitä mainioin lähtökohta meripartiointiin, mutta Skotlannissa on ilmeisesti tavattu pitää huivit kaulassa jalat tukevasti kuivalla maalla.

Tiedossa oli 10-14 -vuotiaiden osaston syyskauden avauskokous, johon olimme varautuneet pitämään ohjelmaa muutamaksi tunniksi. Tarjolla oli suomalaisten ruokaerikoisuuksien, kuten poropateen ja turkinpippureiden maistelua. Lisäksi jokainen pääsi askartelemaan ikioman aidon suomalaisen partiovyön.

Askartelu- ja maistelutuokio oli juuri niin täynnä vilinää ja vilskettä kuin kuvitella saattaa. Intoa ja pöhinää tuntui riittävän ihan samalla tavalla kuin kotopuolessakin. Kuten kuvista näkyy, askartelumateriaalia oli melkoisesti, mikä myös näkyi matkalaukkujen painossa. Tulipahan sitten tilaa tuliaisille...

Illan lähestyessä loppuaan oli aikaa myös makkaranpaistolle. Mikäs sen mukavampaa, kuin paistaa kyrsää kolon omalla notskipaikalla! Paikallinen partiomakkara oli kyllä melko eksoottista tuohon tuttuun Atrilliin verrattuna: pötkylät muistuttivat lähinnä vähän tavallista jäykempää siskonmakkaraa. Eipä tehnyt mieli syödä puoliraakana, kuten yleensä...

Lopulta oli aika laittaa pillit pussiin. Saimme lämpimät kiitokset niin isoilta kuin pieniltäkin skottipartiolaisilta. Jätimme kololle muistoksi NiiNun huivin ja historiikin (tosin arvelivat, että Googlen kääntäjällä historiikin lukeminen voi olla melko hankalaa). Vaikutti siltä, että isäntämme olivat oikein tyytyväisiä vierailumme antiin. Luultavasti suomalaiset vierailijat otetaan jatkossakin South Queensferryssä avosylin vastaan:)

Nuorempien jo poistuttua tahoilleen jatkoimme vastuuisäntämme Chrisin ja muiden johtajien kanssa vielä pienelle purkupalaverille. Myös paikalle ilmaantuneet belgialaiset vaeltajat liittyivät seuraan. Yhteystietoja ja ajatuksia vaihdettiin puolin ja toisin. Saimme myös hyviä tärppejä Edinburghiin ja Fringe-festivaaliin tutustumista varten.

Leppoisan päivän ja vauhdikkaan illan päätteksi oli mukava painaa pää tyynyyn (=vaatemyttyyn) kolon liikuntasalin lattiamajoituksessa.

-Nuutti

Kapeita teitä ja lauttamatkoja

Heipä hei taas täältä Skotlannista!

 (Tai ainakin tämän tekstin kirjoittaminen Skotlannissa aloitettiin. Moninaisista teknisistä ongelmista johtuen julkaistaan matkapäiväkirjamme hieman jälkikäteen.)

 Ben Lomondilta laskeutumisen jälkeen olemme ehtineet ajelemaan paljon kapeilla ja mutkaisilla valtateillä, hurauttamaan lautalla Isle of Islaylle viettämään kulttuuripäivää ja sieltä takaisin hotelliyötä viettämään Ardishaigin pikkukylään, meren rannalle, josta tätä blogitekstiä kirjoitan.

Vuorenvalloitusretkemme päätettyämme lähdimme ajamaan kohti seuraavan yön majoitusta, joka oli meille vain Oban-nimellä varustettu piste kartalla, jossa meitä odottaisi opaskirjamme mukaan mukava ja eksentrinen pikku hostelli. Matkalla pysähdyimme Skotlannin kauneimmaksi kyläksi mielletyyn Lussin kylään, johon tutustuimme lyhyellä kävelyretkellä.

Lussista lähdettyämme alkoi yksi retkemme ehdottomasti jännittävimmistä kokemuksista, kun lähdimme ajamaan Loch Lomondia sivuavaa valtaväylää pohjoiseen. Tie oli mutkainen ja niin kapea että kaksi autoa juuri mahtui ajamaan toisiaan vastaan ilman sivupeilien menetystä. Tästä huolimatta olivat skotit päättäneet että tälle tielle, niinkuin melkein kaikille muillekin Skotlannin teille, on sopiva nopeusrajoitus 60mph (100km/h). Selvisimme kuitenkin hengissä perille Obaniin, joka osoittautui oikein mukavaksi pikkukaupungiksi, eikä hostellikaan ollut pettymys.

Obanissa nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kennacraigia, josta nousimme Isle of Islaylle kulkevaan lauttaan. Islayssa pääsimme, Britannian reissulle pakollisen fish and chips aterian jälkeen, tutustumaan yhteen skottilaisen kulttuurin kulmakivistä, viskin tislaamiseen. Laphroaigin tislaamossa pääsimme tutustumiskierrokselle, jolla opimme viskinvalmistuksen salat. Antoisan kierroksen jälkeen hyppäsimme linja-auton kyytiin ja siirryimme saaren pohjoisosaan, josta nousimme paluulauttaamme.

Mantereelle palattuamme ajoimme Ardrishaigiin jossa majotuimme hotelliin. Hotellimajoitus oli suoranaista luksusta muihin retken öihin verrattuna, ja hyvin nukutun yön jälkeen oli helppo jatkaa matkaa.


-Jori