8.9.2014

Hellurei!

Kuten todettua, hotelliyö Ardrishaigissa teki eetvarttia. Hotellin aamupala oli suorastaan ruhtinaallinen verrattuna edellisiin aamuruokailuihin!

Perjantain aikataulu oli epätavallisen joustava. Matkaa illan määränpäähän oli vain 150 mailia, joten ehdimme jopa vähän pysähdellä reitin varrella. Inverarayssa bongasimme matkamuistomyymälöiden ja turistihoukutuksien seasta reissumme ensimmäisen säkkipillistin (turistihoukutin toki hänkin). Seurueemme puhallinsoitinspesialisti Henna pääsi mukaan kuvaan.
  
Stirlingissä syödyn makoisan ja myöhäisen lounaan jälkeen suuntasimme kohti Falkirkia. Uljaan sotaratsumme GPS tarjosi mielenkiintoisia kiekuroita ympäri kylää, mutta löysimme kuin löysimmekin lopulta kohteellemme Falkirk Wheelille. Kyseinen kaksi kanavaa yhdistävä, pyörivä venehissi on äärimmäisen vaikuttava konetekniikan taidonnäyte. Varsinkin matkaseuruumme teknisemmin suuntautuneet, tupsulakilliset jäsenet olivat melko hämmästyneitä.

Vaikka jotkut muuta väittävätkin, niin perjantaina päämäärä oli kuitenkin matkaakin tärkeämpi.

Saavuimme hyvissä ajoin South Queensferryyn isäntiemme kololle valmistelemaan illan ohjelmaa. Jo kolo itsessään oli melko vaikuttava isoine liikuntasaleineen ja tyylikkäine sisäpihoineen. Sijainti satamassa olisi mitä mainioin lähtökohta meripartiointiin, mutta Skotlannissa on ilmeisesti tavattu pitää huivit kaulassa jalat tukevasti kuivalla maalla.

Tiedossa oli 10-14 -vuotiaiden osaston syyskauden avauskokous, johon olimme varautuneet pitämään ohjelmaa muutamaksi tunniksi. Tarjolla oli suomalaisten ruokaerikoisuuksien, kuten poropateen ja turkinpippureiden maistelua. Lisäksi jokainen pääsi askartelemaan ikioman aidon suomalaisen partiovyön.


Askartelu- ja maistelutuokio oli juuri niin täynnä vilinää ja vilskettä kuin kuvitella saattaa. Intoa ja pöhinää tuntui riittävän ihan samalla tavalla kuin kotopuolessakin. Kuten kuvista näkyy, askartelumateriaalia oli melkoisesti, mikä myös näkyi matkalaukkujen painossa. Tulipahan sitten tilaa tuliaisille...



Illan lähestyessä loppuaan oli aikaa myös makkaranpaistolle. Mikäs sen mukavampaa, kuin paistaa kyrsää kolon omalla notskipaikalla! Paikallinen partiomakkara oli kyllä melko eksoottista tuohon tuttuun Atrilliin verrattuna: pötkylät muistuttivat lähinnä vähän tavallista jäykempää siskonmakkaraa. Eipä tehnyt mieli syödä puoliraakana, kuten yleensä...

Lopulta oli aika laittaa pillit pussiin. Saimme lämpimät kiitokset niin isoilta kuin pieniltäkin skottipartiolaisilta. Jätimme kololle muistoksi NiiNun huivin ja historiikin (tosin arvelivat, että Googlen kääntäjällä historiikin lukeminen voi olla melko hankalaa). Vaikutti siltä, että isäntämme olivat oikein tyytyväisiä vierailumme antiin. Luultavasti suomalaiset vierailijat otetaan jatkossakin South Queensferryssä avosylin vastaan:)

Nuorempien jo poistuttua tahoilleen jatkoimme vastuuisäntämme Chrisin ja muiden johtajien kanssa vielä pienelle purkupalaverille. Myös paikalle ilmaantuneet belgialaiset vaeltajat liittyivät seuraan. Yhteystietoja ja ajatuksia vaihdettiin puolin ja toisin. Saimme myös hyviä tärppejä Edinburghiin ja Fringe-festivaaliin tutustumista varten.

Leppoisan päivän ja vauhdikkaan illan päätteksi oli mukava painaa pää tyynyyn (=vaatemyttyyn) kolon liikuntasalin lattiamajoituksessa.



-Nuutti


25.8.2014

Kapeita teitä ja lauttamatkoja

Heipä hei taas täältä Skotlannista!

 (Tai ainakin tämän tekstin kirjoittaminen Skotlannissa aloitettiin. Moninaisista teknisistä ongelmista johtuen julkaistaan matkapäiväkirjamme hieman jälkikäteen.)

 Ben Lomondilta laskeutumisen jälkeen olemme ehtineet ajelemaan paljon kapeilla ja mutkaisilla valtateillä, hurauttamaan lautalla Isle of Islaylle viettämään kulttuuripäivää ja sieltä takaisin hotelliyötä viettämään Ardishaigin pikkukylään, meren rannalle, josta tätä blogitekstiä kirjoitan.

Vuorenvalloitusretkemme päätettyämme lähdimme ajamaan kohti seuraavan yön majoitusta, joka oli meille vain Oban-nimellä varustettu piste kartalla, jossa meitä odottaisi opaskirjamme mukaan mukava ja eksentrinen pikku hostelli. Matkalla pysähdyimme Skotlannin kauneimmaksi kyläksi mielletyyn Lussin kylään, johon tutustuimme lyhyellä kävelyretkellä.



Lussista lähdettyämme alkoi yksi retkemme ehdottomasti jännittävimmistä kokemuksista, kun lähdimme ajamaan Loch Lomondia sivuavaa valtaväylää pohjoiseen. Tie oli mutkainen ja niin kapea että kaksi autoa juuri mahtui ajamaan toisiaan vastaan ilman sivupeilien menetystä. Tästä huolimatta olivat skotit päättäneet että tälle tielle, niinkuin melkein kaikille muillekin Skotlannin teille, on sopiva nopeusrajoitus 60mph (100km/h). Selvisimme kuitenkin hengissä perille Obaniin, joka osoittautui oikein mukavaksi pikkukaupungiksi, eikä hostellikaan ollut pettymys.



Obanissa nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kennacraigia, josta nousimme Isle of Islaylle kulkevaan lauttaan. Islayssa pääsimme, Britannian reissulle pakollisen fish and chips aterian jälkeen, tutustumaan yhteen skottilaisen kulttuurin kulmakivistä, viskin tislaamiseen. Laphroaigin tislaamossa pääsimme tutustumiskierrokselle, jolla opimme viskinvalmistuksen salat. Antoisan kierroksen jälkeen hyppäsimme linja-auton kyytiin ja siirryimme saaren pohjoisosaan, josta nousimme paluulauttaamme.



Mantereelle palattuamme ajoimme Ardrishaigiin jossa majotuimme hotelliin. Hotellimajoitus oli suoranaista luksusta muihin retken öihin verrattuna, ja hyvin nukutun yön jälkeen oli helppo jatkaa matkaa.


-Jori

15.8.2014

Huipulla tuulee!

Pääsimme vihdoin tiedon valtatien ja pienellä puukkomodauksella myös verkkovirran ääreen ja päivittämään blogia. Majailemme tällä hetkellä Obanin kaupungissa hostellissa, ensimmäistä kertaa reissun aikana suihkun raikkaina!

Matka lähti käyntiin Kalajärven Pizzataxista, jossa söimme ainoan lämpimän aterian seuraavaan vuorokauteen. Seuraavaksi siirryimme Lehtikujille suorittamaan aika- ja taitotehtävää, jossa tavoitteena oli pakata liikaa matkatavaroita liian pieneen tilaan. Lopputulos: täydellinen epäonnistuminen. Molemmat matkalaukut painoivat liikaa, mutta tilanne ratkesi kun Laura puki päällensä viisi paitaa ja Jorin farkut siirrettiin Nuutin reppuun. Lopulta kaikki matkatavarat saatiin koneeseen ilman ylimääräisiä maksuja.

Onneksi hieman isompi auto oli tarjouksessa vuokraamossa ja Hyndai i30 vaihtui Kia ceediin, jonka ansiosta matkustusmukavuus ja majoitustilat paranivat huomattavasti. Ensimmäinen yö tosiaan vietettiin aluksi vastuullisesti ratissa pilkkien ja lopuksi Glasgow:n lähistöllä olevan huoltoaseman parkkipaikalla autossa nukkuen. Samalla Jorin farkut osoittautuivat yllättävän hyödyllisiksi toimiessaan Nuutin tyynynä.

 Hyvin nukuttujen ja virkistävien yöunien jälkeen Nuutti ja Jori valittelivat polviaan ja matka jatkui kohti Loch Lomondin kansallispuistoa. Matka taittui rattoisasti oikealla, eli vasemmalla puolella, tietä penteleen kovaa ja hiton kapeita teitä ajellen. Loch Lomondin rannalta lähdimme nousemaan 974 m korkean Mundro Ben Lomondin huipulle, jossa Laura käytti aikansa hyödyllisesti ottamalla miljoona selfietä. Myös väiskit saivat matkalla huipulle huomattavasti positiivista huomiota paikallisilta!


Maisemat olivat huikaisevat ja fiilis huipulle päästessä bombastinen! Kiltti (ei se vaate) kanssaturisti, jolle aikaisemmin rikoimme rahaa parkkimittariin suostui ottamaan kuvan koko kööristä huipulla:


Paluumatkalla alas nähtiin kolme lammasta ja useita härkiä, joiden ääntelyn Henna tulkitsi järvellä kulkeneen laivan sumutorveksi. Jostain syystä Nuutin ja Jorin polvet eivät kuitenkaan kokeneet vuorelta laskeutumista minkäänlaiseksi haasteeksi, vaikka autossa nukutusta yöstä aieheutuneista polvivaivoista valitettiin useampaan kertaan.

Cheers!

-Tuomas'

11.8.2014

Nokka kohti Skotlantia!

Tervetuloa lukemaan partiolippukunta Niipperin Nuolihaukkojen blogia! Sain kunnian avata pelin kertomalla huomenna starttaavasta maailmaprojektistamme - lisää taustastooria luvassa myöhemmin.

Tässä T-paitoja ja ruokailuvälineitä 15 vuoden kokemuksella kaoottisesti laukkuun sulloessa palaan hetkeksi viime tammikuuhun. Vaeltajaikäkauden ja samalla koko partio-ohjelman päättävästä maailmaprojektista oli ikätoverieni (n. 22-23-vuotiaat) keskuudessa puhuttu aiemminkin, mutta Nairobin ja Dakarin lentojen selailussa taustavireenä oli ollut, ettemme lopulta kuitenkaan tule toteuttamaan tätä. Niinpä otimme suunnitteluun mukaan uuden työkalun, realismin, ja alta aikayksikön selvisi kaikkia miellyttävä ja kiinnostava kohdemaa: Skotlanti. Ajankohdaksi valittiin 12.-17.8. täydentämään Väiski-leiristä alkavaa partioputkea.

Palkkatöiden ja muun ajanvietteen vuoksi potentiaalisia lähtijöitä karsiutui niin, että meitä jäi jäljelle vuokra-autollinen: Nuutti, Jori, Laura, Tuomas ja allekirjoittanut. Kevään ja kesän mittaan kokoonnuimme muutaman kerran kuuntelemaan Youtubesta säkkipillillä soitettua Amazing Gracea ja suunnittelemaan budjettia, vierailukohteita ja aikatauluja. Laadimme joitakin avustushakemuksia, ja otimme montaa kautta yhteyttä Edinburghin alueen partiolaisiin. Lopulta juuri paikalliskontaktien löytäminen aiheutti eniten päänvaivaa: ei vähiten siksi, että luulimme aluksi koulujen alkavan Skotlannista vasta syyskuun alussa elokuun sijaan ja etsimme kouluviikon päälle sijoittuvaa partioleiriä... Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, ja vierailu paikallisen lippukunnan luokse saatiinkin lyötyä lukkoon parahiksi pari viikkoa sitten, kiitos Facebookin ja auttamishaluisten ihmisten.

Lentomme lähtee huomenna viiden aikaan iltapäivällä. Matkustamme viralliset päällä, joten jos kumminkaimasi kertoo nähneensä Helsinki-Vantaalla porukkaa hassuissa sinivalkoisissa uimalakeissa, ne oltiin me! Kuvia ja tarinaa matkalta on luvassa tänne uutukaiseen blogiimme, kunhan ehdimme päivittää - pysy kanavalla.

Puss och kram,

Henna
Lippukunnanjohtaja ja uusi vanha pieru