15.8.2014

Huipulla tuulee!

Pääsimme vihdoin tiedon valtatien ja pienellä puukkomodauksella myös verkkovirran ääreen ja päivittämään blogia. Majailemme tällä hetkellä Obanin kaupungissa hostellissa, ensimmäistä kertaa reissun aikana suihkun raikkaina!

Matka lähti käyntiin Kalajärven Pizzataxista, jossa söimme ainoan lämpimän aterian seuraavaan vuorokauteen. Seuraavaksi siirryimme Lehtikujille suorittamaan aika- ja taitotehtävää, jossa tavoitteena oli pakata liikaa matkatavaroita liian pieneen tilaan. Lopputulos: täydellinen epäonnistuminen. Molemmat matkalaukut painoivat liikaa, mutta tilanne ratkesi kun Laura puki päällensä viisi paitaa ja Jorin farkut siirrettiin Nuutin reppuun. Lopulta kaikki matkatavarat saatiin koneeseen ilman ylimääräisiä maksuja.

Onneksi hieman isompi auto oli tarjouksessa vuokraamossa ja Hyndai i30 vaihtui Kia ceediin, jonka ansiosta matkustusmukavuus ja majoitustilat paranivat huomattavasti. Ensimmäinen yö tosiaan vietettiin aluksi vastuullisesti ratissa pilkkien ja lopuksi Glasgow:n lähistöllä olevan huoltoaseman parkkipaikalla autossa nukkuen. Samalla Jorin farkut osoittautuivat yllättävän hyödyllisiksi toimiessaan Nuutin tyynynä.

 Hyvin nukuttujen ja virkistävien yöunien jälkeen Nuutti ja Jori valittelivat polviaan ja matka jatkui kohti Loch Lomondin kansallispuistoa. Matka taittui rattoisasti oikealla, eli vasemmalla puolella, tietä penteleen kovaa ja hiton kapeita teitä ajellen. Loch Lomondin rannalta lähdimme nousemaan 974 m korkean Mundro Ben Lomondin huipulle, jossa Laura käytti aikansa hyödyllisesti ottamalla miljoona selfietä. Myös väiskit saivat matkalla huipulle huomattavasti positiivista huomiota paikallisilta!


Maisemat olivat huikaisevat ja fiilis huipulle päästessä bombastinen! Kiltti (ei se vaate) kanssaturisti, jolle aikaisemmin rikoimme rahaa parkkimittariin suostui ottamaan kuvan koko kööristä huipulla:


Paluumatkalla alas nähtiin kolme lammasta ja useita härkiä, joiden ääntelyn Henna tulkitsi järvellä kulkeneen laivan sumutorveksi. Jostain syystä Nuutin ja Jorin polvet eivät kuitenkaan kokeneet vuorelta laskeutumista minkäänlaiseksi haasteeksi, vaikka autossa nukutusta yöstä aieheutuneista polvivaivoista valitettiin useampaan kertaan.

Cheers!

-Tuomas'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti