21.6.2016

Lauantai ja matkan päätös

Lauantaina ajoimme Zagrebin keskustaan, josta päätimmekin lähteä valloittamaan läheistä vuorta. Ajoimme vuorelle kaunista serpentiinitietä pitkin ja bensavalokin ehti syttyä matkalla, mutta ylös päästiin. Viimeisen pätkän kävelimme vuoren huipulle, missä selvisi että kyseisessä paikassa järjestetään alppihiihdon maailmancupin osakilpailuja. Tanja Poutiainenkin oli pariin otteeseen päässyt palkintopallille. Huipulta oli mahtavat näkymät alas laaksoon ja huipulla oli myös valtava tv-lähetystorni. Huipun jälkeen laskeuduimme takaisin autolle ja aloimme valmistelemaan herkullista lounasta. Lounaaksi teimme pastaa ja nakkimössöä. Ruoasta saimme riittävästi rasvaa, jonka jälkeen jaksoimme jatkaa matkaa takaisin Zagrebin keskustaan, jossa vierailimme modernissa nykytaiteenmuseossa. Taide oli tulkintakapasiteettimme ylittävää, mutta ainakin itse pyöreä rakennus suihkulähteineen oli hieno. Kiersimme jonkin aikaa kaupunkia ja menimme miettimään nettikahvilaan seuraavaa siirtoamme. Päätimme yöpyä läheisessä autocampissä. Koska olimme viettäneet kahvilassa muutaman tunnin, olimme nääntyä nälkään. Niinpä menimme 50 metrin päässä sijaitsevaan mäkkäriin illalliselle. Paikka oli melko samanlainen kuin Suomessakin, paitsi itsepalvelumaustepöytää ei löytynyt. Päivä oli kulunut nopeasti ja kello lähestyi jo yhdeksää. Niinpä päätimme lähteä ajamaan kohti yöpaikkaamme, jossa respa olisi auki kymmeneen. Olimme perillä klo 21:15 ja saimme kuulla respan työntekijältä nettisivuilla olevan virhe ja paikan olevan auki vain yhdeksään. Työntekijä ei suostunut joustamaan, joten jouduimme etsimään uutta yöpaikkaa. Lähdimme ajamaan kohti lentokenttää ja yövyimme läheisessä hostellissa, jossa ystävällinen saksalaismies otti meidät vastaan. Menimme nopeasti nukkumaan.

Huipulta oli mahtavat näkymät.
Ruoaksi oli jälleen pastaa ja nakkeja.
Taidenäyttelystä löytyä jotain tutunkin näköistä.
Viimeinen yö vietettiin hiukan juhlallisemmassa paikassa(telttaan nähden).

Sunnuntaina oli aika jättää Kroatia ja suunnata lentokentälle. Olimme muutaman tunnin etuajassa, joten odottelua oli paljon. Lopulta pääsimme kuitenkin lentokoneeseen ja Amsterdamiin, jossa meillä oli viiden tunnin mittainen välipysähdys. Aika oli juuri sopiva kaupungin kiertelyyn ja ruokailuun. Nähtävää oli paljon, sillä jokainen rakennus oli jo itsessään nähtävyys. Palasimme hyvissä ajoin lentokentälle, josta suuntasimme viimein Suomeen. Suomessa olimme vasta yöllä. Helsinki-Vantaan lentokentällä otimme viimeisen ryhmäkuvan ja lähdimme koteihimme nukkumaan.

Auton tyhjennystä reissun jälkeen.


Amsterdam oli näkemisen arvoinen.

Vihdoin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nyt kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti