Pesukarhut ja muut lippukuntamme sudenpentulaumat suuntasivat
sudenpentujen Pinkki-kilpailuun sunnuntaina 9.10. Kilpailun teemana oli
tällä kertaa Disney. Lähtöön Kasavuoren koululle Kauniaisiin mentiin
vanhempien kyydeillä. Mikäs siinä mennessä, kun keli oli hyvä ja fiilis
myös.
Kilpailun alussa saatiin kartat ja kisapassit ilmoittautumisen yhteydessä.
Karttaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä reitti oli merkitty maastoon
kreppinauhoilla. Reitin varrelta piti bongata Disney-hahmoja. Matkan
varrella tapahtui myös pelleilyä.
Kisan tehtävät alkoivat keskusrastilta, jossa jonotettiin puoli tuntia. Tämän
jälkeen kierreltiin muita rasteja: Tarzan-rastilla piti suorittaa temppurata,
Nemo-rastilla etsittiin kadonneita Nemoja erikoiset reikälasit päässä, Elsa-
rastilla koottiin lego-linnaa. Lego-linnaa rakentaessa ohjeet olivat
epäselviä. Gepetton rastilla koottiin puukoira, mutta osa nauloista pääsi
menemään vähän vinoon. Tämä johtui ilmeisesti keskittymisen puutteesta.
Viimeisenä oli Aladin-rasti. Rastilla kuljettiin maitolaatikoilla taikalampun
luo vaarallisen juoksuhiekan yli. Rastilla oli myös tarjolla kuumaa mehua.
Maalissa oli tarjolla ruoaksi lasagnea (hyvää). Aiemmin rakennettu
puukoira lopulta hajosi maalissa. Lopuksi lähdettiin kotiin.
Teksti: Pesukarhut
13.11.2016
17.10.2016
Rowerway - On The Road, 3.-14.8.2016
Vuosi sitten olin Italiassa kuukauden pituisella seikkailulla. Tänä
kesänä sen sijaan suuntasin kahdeksi viikoksi Ranskaan kansainväliselle
suurleirille, Roverwaylle. Tapahtuma on suunnattu 16-22 -vuotiaille nuorille ja
tällä kertaa 5000 partiolaista kokoontui ympäri Eurooppaa ja sen rajojenkin
ulkopuolelta Ranskan. Roverway on kyllä paljon muutakin kuin pelkkä leiri,
sillä tapahtuma jakautuu kahteen osaan: polkuun ja pääleiriin. Ensimmäinen osa
Roverwaytä vietetään valitsemallaan polulla pienissä, noin 50 hengen kokoisissa
heimoissa. Jokaisella polulla on oma teemansa, joka voi olla kaikkea
luontoretken ja urbaanin kulttuurielämyksen väliltä.
Kaikki suomalaiset partiolaiset Roverwayllä (me olemme vasemmassa alakulmassa) |
Letters from my mill -polulla oli minun ja viiden muun suomalaisen
lisäksi virolaisia, brittiläisiä, italialaisia ja ranskalaisia partiolaisia.
Vaikka nimi ei paljastanut paljoa polun teemasta, tiesimme sen liittyvän
luontoon. Marseilleen saavuttuamme meille kerrottiin, että tekisimme töitä
paikallisen palokunnan kanssa ehkäisten metsäpaloa. Tämä olikin tedella tärkeä
tehtävä, sillä Marseillessa metsäpalon riski on kesäsin todella suuri.
Koko polkumme Marseillen vanhassa kaupungissa |
Meidät koulutettiin hommaan heti ensimmäisenä päivänä ja seuraavana
päivänä lähdimme pienissä ryhmissä ja radiopuhelin kädessä läheiseen luonnonpistoon.
Riippuen päivästä ryhmät olivat joko näköalapaikoilla, luonnonpuiston
sisäänkäynneillä tai liikkuivat luonnonpuiston sisällä. Tarkoituksena oli
tarkkailla maastoa ja katsoa, ettei missään näy epäilyttävää savua, varmistaa,
ettei kukaan polta luonnonpuiston sisällä ja kertoa ulkoilijoille tulen
vaaroista. Onneksi minään päivänä ei ollut metsäpaloa havaittavissa. Vaikka
tehtävä vaikutti alkuun hieman tylsältä, aloin pitää siitä, koska sen aikana näkyi niin kauniita maisemia,
joita en vähään aikaan tule unohtamaan.
Ryhmämme maiden eri huivit. Vasemmasta alanurkasta myötäpäivään kiertäen: Suomi, Italia, Viro, Ranska ja Iso-Britannia |
Metsäpaloehkäisyn lisäksi teimme hurjasti muitakin asioita. Pääsimme
tutustumaan moneen kertaan Marseilleen, kun kävimme siellä erilaisilla kaupunkireissuilla.
Ohjelmaamme kuului muun muassa omatoiminen kaupunkisuunnistus, kävelyretki vanhassa
kaupungissa paikallisen oppaan kanssa ja iltapäivä rannalla. Takaisin leirissä
vietimme paljon aikaa lentopalloa pelaten, mutta myös ranskalainen petankki
tuli tutuksi.
Liikuimme pienissä ryhmissä ympäri Marseillea ja tutustuimme kaupunkiin. (kuva Coraline Fuchs) |
Leiriarki oli myös omalla tavallaan erittäin jännittävää ja
ainutlaatuista, kun lähialueen villisiat tulivat öisin vieraileemaan meille. Ne
haistoivat biojätteen ja tulivat sen johdattelemina leirintäalueelle. Villisiat löysivät tiensä jopa joidenkin
telttaan ja toisella kerralla ne etsivät ruokaa ystäväni repusta. Rauhallisen
käyttäytymisen ansiosta vältyttiin suuremmilta ongelmilta, eikä tapaturmia
tapahtunut. On kuitenkin myönnettävä, että oli älyttömän siistiä nähdä
villisika yöllä kolmen metrin etäisyydeltä!
Kun polkuosuus loppui, kapusimme yöbussiin, joka vei meidät Jambvilleen
pääleirille. Koko porukka oli hieman allapäin, sillä kaikki olisivat halunneet
jatkaa leirielämää Marseillessa. Samalla odotimme kuitenkin innoissamme mitä
Roverwayn toinen osuus toisi tullessaan. Bussin kaartuessa leirintäalueen
viereen edellisen illan huolet olivat jo ehtineet unohtua. Aurinko paistoi,
musiikki pauhasi ja fiilis oli korkealla.
Pitkän päivän jälkeen ei voinut muuta, kuin istua bussin lattialla |
Pääleirillä ohjelma koostui monen monesta työpajasta, joista sai valita
kavereiden kanssa mieleisensä. Kävimme esimerkiksi pitkää keskustelua
vammaisuudesta ja saimme kokeilla miten vaikeaa rullatuolissa liikkuminen on
(etenkin hyvin epätasaisella pellolla!). Iltaisin koko leiri kokoontui lavan
eteen nauttimaan huikeista iltaohjelmista, joissa laulu raikasi ja tanssijalka
vipatti. Yhteisin ohjelman jälkeen iltaa pääsi jatkamaan discossa, kahviloissa
tai perinteisesti nuotion äärellä.
Rullatuolissa liikkuminen epätasaisessa maastossa on vaikeaa - etenkin kun työntäjä ei näe mitään! |
Myös pääleiri läheni loppuaan liian nopeasti ja oli aika hyvästellä
kaikki uudet ystävänsä. Kahden viikon aikana meidän ryhmästä oli muovautunut tiivis porukka, jota ei olisi
halunnut jättää taakseen. Vaihdoimme ahkerasti yhteystietojamme ja lupasimme
toisillemme, että tapaisimme uudestaan. Ei siis tarvinnut pelätä, että yhteinen
matkamme loppuisi Roverwayn kanssa siihen paikkaan. Joidenkin kanssa tapasimme
uudestaan jo samana iltana, kun kaikki olivat saapuneet yhteiskuljetuksilla
Pariisiin. Kävimme yhdessä syömässä ja muistelimme leirin kaikkia kohokohtia.
Valvoimme pitkälle yöhön, kunnes meidän piti irtautua porukasta ja suunnata
lentokentälle. Heti istuuduttuani lentokoneeseen nukahdin ja näin unta suuresta
seikkailustani.
Ranskassa oli todella luksusta saada uunituoretta patonkia aamupalaksi joka päivä, mutta viikon kuurin jälkeen oli kivaa vaihtelua saada nauttia puurosa |
Oltuani nämä kaksi viikkoa Ranskassa yksi asia tuli hyvin selväksi:
juuri kansainvälinen toiminta tekee partiosta parhaimman harrastuksen.
Partiossa rakennetaan ystävyyttä yli rajojen |
Olen todellakin suuntaamassa kesällä 2018 Alankomaihin seuraavalle Roverwaylle
ja voin vain lämpimästi suositella muille samaa!!!
Partioterkuin,
Miksu
Finnjamboree Roihu
Lähdimme Roihulle 20.7. Leppävaaran urheilupuiston parkkipaikalta klo 12:30.
Bussit pakattiin täyteen ja matka alkoi 17 000 muun partiolaisen kanssa
kohti Evon leirikeskusta ja Finnjamboree Roihua. Ensimmäisenä päivänä ei ollut leirin
avajaisten lisäksi muuta ohjattua ohjelmaa. Rakentelimmekin siis leiriä ja
tutustuimme meidän savussamme majaileviin hongkongilaisiin. Rakentelu oli
vapaata ja siinä välissä ehti pelata korttia, tutustua leiriin ja nähdä vanhoja
partiokavereita. Leirilippukuntamme nimi oli Tuplahaukat.
Seuraavana päivänä alkoivat laaksot, joissa kävimme lähes jokaisena päivänä.
Laaksoista päällimmäiseksi jäi mieleen vesilaakson suppaaminen. Eräässä
laaksossa oli myös ylityksiä ja alituksia sisältävä ramborata, joka päättyi
muta-altaaseen. Samassa laaksossa oli myös muita urheilullisia aktiviteettejä. Eniten
pidin kuitenkin vapaa-ajasta, jolloin pelasimme korttia ja hengailimme savussa.
Iltaisinkin leirillä riitti ohjelmaa, esimerkiksi savu- ja alaleiri-ilta. Viimeisenä iltana oli päättäjäiset, joissa Sanni oli pääesiintyjänä. Ne olivat hienot! Iltapalaksi oli myös herkullista grilliruokaa.
Lähdimme Roihulta 28.7. n. klo 11.00 bussilla kohti Leppävaaraa.
Ikimuistoinen leiri oli päättynyt.
Teksti: Oliver Sohlberg
Kuvat: Mikaela Kaunisaho (Lisää kuvia osoitteessa http://niinu.kuvat.fi/kuvat/2016/Roihu/)
Korttia pelattiin paljon |
2×Haukat |
Kulttuurit kohtasivat leirillä |
Monien aktiviteettien ohella leirillä pääsi myös suppailemaan |
Ramboradalla riitti vauhtia |
Lopuksi vilvoiteltiin muta-altaassa |
Iltaisinkin leirillä riitti ohjelmaa, esimerkiksi savu- ja alaleiri-ilta. Viimeisenä iltana oli päättäjäiset, joissa Sanni oli pääesiintyjänä. Ne olivat hienot! Iltapalaksi oli myös herkullista grilliruokaa.
Savusta löytyi myös Niinumaa-kyltti |
Sanni oli päättäjäisten pääesiintyjä |
Leirillä tapasi vanhoja kavereita, mutta löysi myös uusia |
Teksti: Oliver Sohlberg
Kuvat: Mikaela Kaunisaho (Lisää kuvia osoitteessa http://niinu.kuvat.fi/kuvat/2016/Roihu/)
21.6.2016
Lauantai ja matkan päätös
Lauantaina ajoimme Zagrebin keskustaan, josta päätimmekin lähteä valloittamaan läheistä vuorta. Ajoimme vuorelle kaunista serpentiinitietä pitkin ja bensavalokin ehti syttyä matkalla, mutta ylös päästiin. Viimeisen pätkän kävelimme vuoren huipulle, missä selvisi että kyseisessä paikassa järjestetään alppihiihdon maailmancupin osakilpailuja. Tanja Poutiainenkin oli pariin otteeseen päässyt palkintopallille. Huipulta oli mahtavat näkymät alas laaksoon ja huipulla oli myös valtava tv-lähetystorni. Huipun jälkeen laskeuduimme takaisin autolle ja aloimme valmistelemaan herkullista lounasta. Lounaaksi teimme pastaa ja nakkimössöä. Ruoasta saimme riittävästi rasvaa, jonka jälkeen jaksoimme jatkaa matkaa takaisin Zagrebin keskustaan, jossa vierailimme modernissa nykytaiteenmuseossa. Taide oli tulkintakapasiteettimme ylittävää, mutta ainakin itse pyöreä rakennus suihkulähteineen oli hieno. Kiersimme jonkin aikaa kaupunkia ja menimme miettimään nettikahvilaan seuraavaa siirtoamme. Päätimme yöpyä läheisessä autocampissä. Koska olimme viettäneet kahvilassa muutaman tunnin, olimme nääntyä nälkään. Niinpä menimme 50 metrin päässä sijaitsevaan mäkkäriin illalliselle. Paikka oli melko samanlainen kuin Suomessakin, paitsi itsepalvelumaustepöytää ei löytynyt. Päivä oli kulunut nopeasti ja kello lähestyi jo yhdeksää. Niinpä päätimme lähteä ajamaan kohti yöpaikkaamme, jossa respa olisi auki kymmeneen. Olimme perillä klo 21:15 ja saimme kuulla respan työntekijältä nettisivuilla olevan virhe ja paikan olevan auki vain yhdeksään. Työntekijä ei suostunut joustamaan, joten jouduimme etsimään uutta yöpaikkaa. Lähdimme ajamaan kohti lentokenttää ja yövyimme läheisessä hostellissa, jossa ystävällinen saksalaismies otti meidät vastaan. Menimme nopeasti nukkumaan.
Sunnuntaina oli aika jättää Kroatia ja suunnata lentokentälle. Olimme muutaman tunnin etuajassa, joten odottelua oli paljon. Lopulta pääsimme kuitenkin lentokoneeseen ja Amsterdamiin, jossa meillä oli viiden tunnin mittainen välipysähdys. Aika oli juuri sopiva kaupungin kiertelyyn ja ruokailuun. Nähtävää oli paljon, sillä jokainen rakennus oli jo itsessään nähtävyys. Palasimme hyvissä ajoin lentokentälle, josta suuntasimme viimein Suomeen. Suomessa olimme vasta yöllä. Helsinki-Vantaan lentokentällä otimme viimeisen ryhmäkuvan ja lähdimme koteihimme nukkumaan.
Huipulta oli mahtavat näkymät. |
Ruoaksi oli jälleen pastaa ja nakkeja. |
Taidenäyttelystä löytyä jotain tutunkin näköistä. |
Viimeinen yö vietettiin hiukan juhlallisemmassa paikassa(telttaan nähden). |
Sunnuntaina oli aika jättää Kroatia ja suunnata lentokentälle. Olimme muutaman tunnin etuajassa, joten odottelua oli paljon. Lopulta pääsimme kuitenkin lentokoneeseen ja Amsterdamiin, jossa meillä oli viiden tunnin mittainen välipysähdys. Aika oli juuri sopiva kaupungin kiertelyyn ja ruokailuun. Nähtävää oli paljon, sillä jokainen rakennus oli jo itsessään nähtävyys. Palasimme hyvissä ajoin lentokentälle, josta suuntasimme viimein Suomeen. Suomessa olimme vasta yöllä. Helsinki-Vantaan lentokentällä otimme viimeisen ryhmäkuvan ja lähdimme koteihimme nukkumaan.
Auton tyhjennystä reissun jälkeen. |
Amsterdam oli näkemisen arvoinen. |
Vihdoin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nyt kotiin! |
18.6.2016
Torstai ja perjantai Kroatiassa
Torstaina lähdimme ajamaan yöpaikastamme kohti Splitiä. Odotimme kuumia aurinkorantoja, mutta satuimme saapumaan sinne yhtenä kesän huonoimmista päivistä. Aurinko oli pilvien takana ja tuuli meinasi viedä meidät mukanaan. Vierailimme kuitenkin muutamassa vanhan kaupungin nähtävyydessä, kuten kellotornissa (jossa kova tuuli aiheutti pienoista huimausta) sekä maailman toisiksi pienimmässä katedraalissa. Nähtyämme tarpeeksi menimme nettikahvilaan tekemään edellisen blogikirjoituksen, minkä jälkeen tulikin jo ruoka-aika. Tuulen takia trangiaruoan valmistaminen oli ongelmallista, joten etsimme ensin itsellemme yöpaikan. Päädyimme meren rannassa sijaitsevan majatalon pihaan. Sää oli niin huono, että vietimme loppupäivän siellä. Aku pääsi jopa uimaan, kun Niilon hattu lensi tuulen mukana mereen, mutta muuten emme rannalla oikein viihtyneet. Yöllä kävimme vielä kuutamokävelyllä rannalla ja läheisessä jätskikiskassa, mutta sitten olikin jo aika mennä nukkumaan.
Leiripaikka huikeilla näkymillä |
Matkalla Splitiin |
Nähtävyyksiä fiilisteltiin tunteella |
Ruoantekoa majatalon pihalla |
Ruoka oli maittavaa |
Aku pelasti hatun varmalta tuholta |
Ilta pimeni ja mentiin nukkumaan |
Matkan neljäntenä päivänä oli aika tavata paikallisia partiolaisia. Pakkasimme jälleen leirimme ja ajoimme Splitin partioasemalle, jossa meitä oli vastassa muutama omanikäisemme partiolainen. Saimme kuulla heiltä paljon partiosta Kroatiassa sekä nuorten elämästä ylipäätään. Yllätyimme myös, kun he pitivät meille turistikierroksen ympäri Splitiä: saimme paljon enemmän irti nähtävyƒ he käyvät lukiota, kuuntelevat teknoa ja puhuvat loistavaa englantia. Kun oli aika hyvästellä uudet ystävämme annoimme heille tuliaisia Suomesta. Heidän ehdoton suosikkinsa olivat turkinpippurit, joita he olivat kuulemma kerran aiemmin saaneet norjalaisilta. Olimme siis molemmat puolet varsin tyytyväisiä tapaamisestamme. Koska päivä oli paljon kauniimpi kuin edellinen, menimme rannalle rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa. Läheisessä kahvilassa pääsimme myös katsomaan Kroatia-Tsekki-jalkapallopeliä. Tunnelma oli korkealla. Pelin loputtua lähdimme ajamaan takaisin kohti Zagrebia ja yövyimme jälleen matkan varrella pusikossa.
Splitin partioasema |
Aku hieromassa patsaan varpaasta onnea |
Kroatialaiset partiolaiset esittelemässä kaupunkia |
Kaunis rakennelma, jonka katto oli romahtanut |
Kroatian kapein katu, nimi käännettynä "Let me pass" |
Ryhmäkuva kroatialaisten partiolaisten kanssa |
Rannalla oli menoa ja meininkiä |
Taidekuva t. Timo |
16.6.2016
Ensimmäiset päivät Kroatiassa
Lentokoneen laskeuduttua alkoi matkamme jännittävin osuus: oli aika yrittää vuokrata auto. Aluksi näytti pahalta, sillä autofirma ei suostunut joustamaan luottokortin kanssa. Oton visa kuitenkin kelpasi, vaikka se ei ollutkaan luottokortti. Näin saimme upouuden auton (ajettu 20km) käyttöömme ja ajoimme Zagrebin keskustaan. Yritimme etsiä museoita, mutta kaikki kyltit johtivat harhaan ja museot olivat hyvin piilossa. Luovutimme ja lähdimme ajamaan kohti partiokotia. Partiokodilla meille tultiin avaamaan ovi, minkä jälkeen meidät jätettiin sinne yksin. Nautimme avarasta tilasta iltapalan ja korttipelien merkeissä.
Auto oli tuliterä, mutta tilasta oli pulaa |
Ensimmäinen ruoka nautittiin Lidlin parkkipaikalla |
Kyllä Zagrebistakin sentään jotain löydettiin |
Kaikki pääsivät osallistumaan iltapalan tekoon |
Vaikka väsytti, niin korttia pelattiin |
Keskiviikkona lähdimme aikaisin aamulla tutkimaan läheistä luolaa biologialiiton puheenjohtajan opastuksella. Ajattelimme menevämme pieneen onkaloon, mutta vaikka oppaamme sanoikin luolan olevan pieni, niin se oli jopa 50 metriä pitkä. Saimme tietää paljon luolista ja myös sen, että niihin on laitonta mennä ilman valtio saatua lupaa. Nähtyämme luolaa tarpeeksi suuntasimme Plitvicen kansallispuistoon. Törmäsimme jälleen yllätykseen, kun luonnossa kävelystä piti maksaa. Toisaalta vierailu oli hintansa väärti, näimme kymmenen kilometrin lenkkimme aikana lukuisia vesiputouksia, luolia ja kauniita järviä. Koska puistossa ei saanut yöpyä, jouduimme miettimään seuraavaa liikettä pizzan merkeissä. Koska teltassa nukkuminen leiripaikalla maksoi yli 50 euroa, päätimme mennä nukkumaan sivummalle metsään. Ajoimme syrjäiselle parkkipaikalle ja pystytimme teltat. Näkymät olivat hienot, mutta sen huomasimme vasta aamulla auringon noustua.
Opas oli paremmin varustautunut luolavierailuun |
Ihmeteltävää riitti, ihailemme luolassa olevaa lampea |
Tapasimme myös oman ikäisemme partiolaisen |
Trangiallakin päästiin tekemään ruokaa |
Plitvicen nähtävyydet olivat huikeat |
Vesiputouksia löytyy |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)